Ei kysyvä tieltä eksy ja sillee

piristäkää mun päiviä kyselemällä

http://formspring.me/onasd

(vastaan miltei kaikkeen. ehkä.)

:) jee

Helppoo on aina kun tapaan sua

" Sun vahvuus on selkeästi pohtimisessa. "

" Olisit välillä ottanut enemmänkin vastuuta kun sulle kuuluu. Ootko se vaan sä? "

Usein mulle esitetään kysymys "mitä mä teen?". Oon pikkuhiljaa alkanut pohtia sen kysymyksen todellista luonnetta. Ehkä sen merkitys onkin vaimeampi kuin miten se tulee esiin; ehkä mun ei todellisuudessa tarvitsisikaan ottaa asiaa omille hartioilleni. Mut niin mä siitä huolimatta teen. Sellainen mä olen, kannattelisin mielelläni vaikka koko maailmaa. Se on yksi asia, mikä musta kannattaa tietää. Mä huolehdin, mä hoidan, mä kuuntelen, mä autan. Ja usein ihmiset on kykeneviä huomaamaan tämän ja kertomaan mulle asioita. Kuitenkin, osaan nyt nimetä ainakin muutaman tapauksen, jossa mulle esitetään toi kysymys avunpyyntönä ja kun mä sitten toimin auttaakseni, saan negatiivista palautetta. Excuse me? Jotenkin tää ihmiskunta ja sen epäloogisuus ja hankaluus alkaa kyllästyttää mua. Menkää pois. 

Mun todellisuuspakoisuus on alkanut palaamaan normaaleille raiteilleen. Mä en tahdo sitä, mutten tee elettäkään estääkseni. Oon ihmeissäni ja kateellinen ihmisille, jotka elävät edelleen turvassa omassa kuplassaan. Veikkaan oman kuplani puhjenneen jo siinä viitisen-kuutisen vuotta sitten ja silmäni ovat siitä lähtien olleet liiankin auki. Toisinaan tulee joku tai jokin, joka onnistuu sulkemaan ne ja hetken ajan pystyn vain nauttimaan olostani. Kunnes taas palaan lähtöpisteeseen, josta pääsen taas todellisuuspakoisuuden huipentumaan. Kun mikään muu ei auta, on yksi joka ei koskaan pakene mua ja mun tuntoja. 
Mua naurattaa tätä kirjoittaessani, sillä tiedän, ettei suurin osa tämän tekstin lukevista ymmärrä tätä ja pitää mua hassuna. Mut ei se mitään, taidankin oikeastaan kirjoittaa itselleni.

Siitä tai tästä kaikesta huolimatta mä oon onnellinen. Mun ympärillä on paljon ihania ihmisiä, jotka ovat enemmän ja vähemmän valmiita pitämään musta huolen. Voin onnekseni todeta, etten koskaan jäisi tyhjän päälle. Oikeastaan mä varmaan yritän jälleen kiittää. Siitä, että ootte siinä. Vaikka ette ymmärtäisikään.

Niin ja löysin itseni ulkoa kuvailemasta, kun oikein nätti ilma sattui! Vaikka kuvakohteeni ovat usein liikkumattomia ja näin ollen helppoja kuvata, on kuvien ottaminen ja siihen keskittyminen oikein vapauttavaa ja saa aikaan jännittävän ja innostuneen fiiliksen. Tossa siis pari tän aamun kuvausession tulosta! 

Muuten mulle kuuluu ylppäreitä. Nyt ne sitten koko kesän ja syksyn ruikutuksen ja stressin jälkeen starttaavat huomenna. Oon ihan hädässä ja jännityksessä enkä varmasti jaksa herätä tarpeeksi aikaisin 8.15 alkavaan enkun kuunteluun. Tiistaina mulla on ruotsin kuuntelu, viikon päästä maanantaina enkun kirjallinen ja sit perjantaina koittaa ruotsin kirjallinen. Toivon selviäväni edes jotenkuten, että joskus pääsisin jonnekin kouluun. Hehe. Niin ja eilen oli tosissaan jatkorippileiri, johon en harmikseni voinut kokomittaisesti osallistua noiden niskaan hönkivien yo-kirjoitusten vuoksi, mutta muutaman tunnin siellä viivyin ja oli kyllä kivaa! Kuvia varmaankin lisäilen myöhemmin. :)

Anyways, wish me luck! 

P.S.

Älä kerro etten mä tiedä

Oon varmasti huonoin bloginkirjoittaja ikinä, kun ei tää tahti pysy sellaisena kun toivoisin.
Kuitenkin, mulla on jo muutamat kuoroharjoitukset takana ja oon innoissani ja iloinen, että sattumien summana päädyin koko kuoroon! Toi on todellakin mulle uutta ja tätä kautta heti piristävää ja virkistävää vaihtelua ja jotenkin oon nyt varmempi mun äänestä ja sen käyttämisestä heti. Oon kyllä harkinnut, että kunhan pääsen parista projektista läpi ensin, menisin laulutunneille. Ideasta nyt kiitän anonyymiä kaveriani, joka ei 100% todennäköisyydellä tunnista itseään tästä tekstistä. Kiitti silti! 

Pick apart the pieces of your heart

Sen lisäksi mulle ilmaantui hetki sitten (kirjaimellisesti, ehkä tunti sitten) uusi projekti: musta tulee kerhonohjaaja MLL:n lasten liikuntakerhoon. Älyttömän jännittävää ja kihisen innosta, sillä tääkin proggis on ihan uutta. Kyse on kerran viikossa pidettävästä liikuntahetkestä noin kymmenelle 5-6-vuotiaalle naperolle. En kovinkaan usein ole tekemisissä näin nuorten lasten kanssa, ja jo senkin puolesta liihottelee vähän perhosia vatsassa. Mutta kaipa tää hyvin menee! Odotukset korkealla.

Let me peer inside

Mä yritän ja yritän lukea ylppäreihin, mutta pikku hiljaa oon sisäistäny sen faktan, ettei mun taso tästä enää viikossa nouse, ja annan vähän itelleni anteeksi. Silti stressi vyöryy mun yli aaltoina uhkaavasti ja ruotsinkirja sähisee aina, jos edes vilkaisen sen suuntaan..

Let me in where only your thoughts have been

Muistaakseni mainitsin jossain aiemmassa tekstissäni, että syksy on mulle muutosten aikaa noin yleensä ottaen aina. Sitä se näyttää olevan myös tänä vuonna - mun syksy on ollut sosiaalisesti kiireisempää kuin ehkäpä ikinä, mikä toisaalta on osaltaan tehnyt hallaa mun kirjoituksiinluvulle. Mitään tapahtumaa en tietenkään skipata, olenhan vanhaa ystävääni lainaten seurapiiripuudeli. :) Näiden tapahtumien seurauksena oon tutustunut ihaniin uusiin ihmisiin ja oon jotenkin salaa todella innoissani näistä tuttavuuksista.

Let me occupy your mind as you do mine

Tshii koska tää blogipäivitys on muuten ollut tällästä peruskauraa, aattelin vähän jälleen hämmentää ihmisiä kirjoittamalla 10 asiaa, jotka tahtoisin sanoa jollekulle. 

1. mä toivon, et tullaan aina pysymään tälläisissä väleissä, koska oot mulle tärkeä ja ollaan koettu niin paljon kaikkea ja meil on aina hassua! alvar :)

2. vaikka ei enää vietetäkään aikaa niin paljon yhdessä, tiedät silti olevas mulle ylitärkeä ja tunnet mut edelleen liian hyvin

3. no tiedät miten tärkeä oot, mut et ehkä koskaan ymmärrä, mikä merkitys sulla on ollu mun elämälle ja mulle. en osaa sanoo mitään ihmeellistä koska kyl sä tiedät ._.

4. asdklj oon tosi ilonen et oon tutustunu suhun enkä haluu et meet pois koska oot tarpeellinen ja ja

5. en ois ikin uskonu et meist tulee tälläsii tuksukavereita enkä vaihtais sua mihinkää ja oot ihanin 

6. oot ihan tyhmä aina mut silti voin luottaa siihen et oot rehellinen ja sanot mulle asiat suoraan ja arvostan sitä ihan sikana ja ok oot ihan kiva

7. toivon sulle kaikkee hyvää ja musta on ihanaa että oot mun elämässä ja oot toisinaan vammanen mursu ja kaikkee ihana

8. haluun sut takas mun elämään mut en tiedä miten mä saan sut mun luo

9. mee pois tyhmä :(

10. oon huolissani susta ja nii yllättyny et oon edellee osa sun turvaverkkoo ja en tiiä. kyl me jotai keksitää luvly

ja koska Gotye:

So if it wasn't a risk, was it a chance?

No niin, mun on aika paljastaa mua jo pari viikkoa kutitellut asia, jonka tahdoin pitää salaisuutena. Aloitanpa aivan alusta, eli pari viikkoa sitten istahdin kahvipöytään, jossa äiti luki lehteä. Äiti naurahti ääneen jotain liittyen ilmoitukseen kuorosta, joka haki uusia laulajia. Mielenkiintoni herätti fakta, että kuoro tituleerasi itseään Pohjois-Euroopaan tai ainakin Pohjoismaiden suurimmaksi viihdekuoroksi ja niinpä kerrankin päätin elää hetkessä ja soitin mukaan liitettyyn puhelinnumeroon. Puhelimessa vastasi oikein mukavaksi osoittautunut kuoronjohtaja, joka varasi mulle ajan koelauluihin. Siitä alkoi viikon mittainen harjoittelukausi, jonka aikana muun muassa lauloin molemmille mun vanhemmille kappaleen, jonka aioin laulaa koelauluissa. Voi luoja, mua ei oo ikinä jännittänyt niin paljon kuin niille laulaessa! Ollaan meidän entisen bändin kanssa esiinnytty koulun konsertissa, ja sekin tuntui paljon helpommalta silloin kuin miltä toi nyt.

Torstaina koitti koelaulupäivä ja olin koko päivän levoton ja täpinöissäni. Kun kello kävi seitsemää ja pääsin Villen ja Empun kynsistä mystisesti livahtamaan, olin lähellä jänistää koko homman. Mulla oli äänikin yhtäkkisen harjottelujakson jäljiltä painuksissa ja kuulostin oikeesti vähän korsteenilta laulaessani matalalta. No lähettelin Aapolle paniikkiviestejä ja tapansa mukaan se sai mut rauhoiteltua. Koelaulutilanne itsessään osoittautui paljon vähemmän jännittäväksi kun omille perheenjäsenille laulaminen, sillä kuoronjohtaja oli huumorintajuinen ja ystävällinen ja sanoi jopa mulle, etten kuulostanut jännittävän ollenkaan. Koko juttu taisi kestää parisenkymmentä minuuttia, kun ensin siinä odottelin aikani päästäkseni sisään. Lähdin sieltä itseni voittaneena ja oikeastaan olin jo jollain tasolla hyväksynyt ajatuksen, etten todennäköisesti pääse sisään, sillä hakijoita oli paljon. Tieto hyväksymisestä tai ulosjäämisestä piti ilmoittaa parin päivän sisään, ja kuumottelinkin torstaista asti sähköpostiani jatkuvasti. Kunnes tänään, 4:28, tuli sähköpostiini viesti, joka alkoi näin:

Jouduin lukemaan viestin kolmesti läpi ennekuin uskoin sen todeksi. Huomasin, että minun lisäkseni sähköposti oli mennyt vain kahdelle muulle ihmiselle. Tästä päättelin, että meitä taisi päästä sisään vain kolme. Hakijamäärästä en ole täysin varma, mutta ainakin 20 on täytynyt hakea koelauluajoista laskettuna. Mä pääsin sisään. APUA. Tervehtikää kuoron kuopusta! 

Harjoitukset pidetään kerran viikossa, ja ne alkavat jo ensi viikolla. Ikävä kyllä harjoitukset ajoittuvat täydellisesti innostajakoulutuksen päälle, joten jouduin valinnan eteen. Odotan silti mielenkiinnolla, mitä tästä seuraa, löydänkö paikkani kuorossa ja onko se oikea paikka mulle ylipäätään. Laulaminen on jo itsessään asia, josta oon aina tykännyt ja yläasteen lauloinkin kuorossa ja soittelin ja lauloin myös bändeissä. Joka tapauksessa mun potentiaali on nyt todistettu edes olemassaolevaksi, ja jo pelkästään siitä saan syytä hymyyn. Lisäksi oon jollain tasolla tyytyväinen voidessani jatkaa suvun musikaalista perintöä edes jollain lailla. Mutta nyt taas kirjojen pariin, pidän teidät ajantasalla. :)

Because fuck you that's why

Saatan olla maailman tylsin ihminen, mut mulle ei oikeastaan oo tapahtunu sen suurempia sen jälkeen, kun tänne viimeksi kirjottelin. Jos jotain mainitsen, niin oltiin tossa eilettäin rantsussa, kun niin nätin ilman iski. Meille seuraa pitivät muutama Jeesuksen avulla ihmeparantumisen kokenutta herrasmiestä ja näiden jälkeen hieman kuppia nauttinut herrashenkilö, joka valitsi joukostamme juttujensa kohteeksi  mielestään potentiaalisen tulevaisuuden insinööri-ihmeeen Trin. Hieman suunpieliä nyki, kun keskustelu toisinaan eteni suurinpiirtein näin:

"Aion ostaa niityn. Tiedätsä mikä on niitty?"

"Joo kyl mä tiedän mikä on niitty." 

"Niitty on sellanen..."

Kortti, josta tossa oikealla on kuva, oli Villen vaivalla rustattu synttärikortti, vaikka itse syntymäpäiviä ilmeisesti juhlimmekin vasta ensiviikon puolella. Asiasta kukkaruukkuun, kouluumme saapui täksi vuodeksi huimat 9 uutta vaihto-oppilaista, joista kahden kanssa oon jutellu vähän. En tiedä, minkä vuoksi ne on mun mielestä niin jännittäviä. :-) Eri kulttuurit vaan on todella kiehtovia!

Mut okei, uskon että joku teistä tietää tunteen kun sanon, että mun ympärillä on pari sellaista ihmistä, jotka ottaa muhun kontaktia aina silloin, kun ne tarvitsee jotain. Ja jotenkin mä vaan olen äärimmäisen kyllästynyt siihen. Oon luonteeltani sen verran kiltti, etten haluis käännyttää ketään mun luolta, ja nää henkilöt on selvästi huomannu sen tai sit niillä vaan muutenkin on tapana ottaa ihmisistä kaikki hyöty irti. Mä haluaisin yksinkertaisesti tietää, minkä takia. Okei mä ymmärrän sen, että jos tällänen henkilö, jonka kanssa aiemmin oon ollu hyvissä väleissä ja sit sen elämässä tapahtuu jokin tragedia, ottaa muhun yhteyttä. Ja se on oikeestaan suht fine. Mut ei niin kauan aikaa sitten muhun otti yhteyttä kaveri, joka ei ollut puhunut mun kanssa about puoleen vuoteen. Tää kaveri oli ottanut exänsä kanssa pahasti yhteen ja tuli nyt kertomaan mulle tästä. Tottakai yritin olla tukena sun muuta, mut jotenkin mulla nousi itsekkäästi pintaan ärtymys. Oonko mä sitten jokin esine, jonka voi ottaa esille, jos sitä sattuu tarvitsemaan? Ja jälleen olisin ymmärtänyt, jos kyse olisi ollut siitä, että tää kaveri ois halunnu taas olla enemmän tekemisissä ynnä muuta. Mutta ei, tän kyseisen kummallisen kohtaamisen jälkeen: ei mitään. Vilkutus, tervehdys, small talk. Siinä kaikki huomio, minkä oon tältä henkilöltä osakseni saanut sen jälkeen, kun toinen sai sydäntänsä purkaa mulle. Mun pointti ei nyt ole se, ettei mun ystävyys olisi niin kutsutusti pyyteetöntä, sillä se on, mut en vaan pidä siitä, että ensin mut ditchataan ja sit tarvittaessa mulle sitten tullaan avautumaan. Kuulostan katkeralta, mut oon vaan niin korvia myöten täynnä ihmisiä, jotka käyttää mua hyväkseen. Toivon ja tiedän, että nää ihmiset tiedostaa sen itse. Lainatakseni Irinaa; mistä sait sen käsityksen, et noin voi tehdä toisille?

And these promises broken, 

Deep below 

Each word gets lost in the echo 

So one last lie I can see through 

Kukaan ei saa tietää, mitä aattelen

Eilettäin vietettiin kolmen kaverini, Milan, Empun ja Ronjan 18-vuotissynttäreitä. Emppu ja Ronja tosin täyttivät vuosia jo alkuvuodesta, mutta silloin suunnitelmat juhlista peruuntuivat. Kutsutuista henkilöistä osallistuviksi oli ilmoittautunut 34 henkilöä, mutta lopullista saapuneiden lukumäärää en osaa varmaksi sanoa. Nyyttäriperiaatteella saatiin aikaiseksi komea napostelupöytä ja ohjelmaksi tytöt olivat keksineet humalapankin, jonka idea siis oli, että jokainen osallistuja antoi mukaan yhden juoman, ja kun osallistujat oli kerätty, joku piilotti pihaan post-it-lappusia. Tälläisen löytäessään tuli se palauttaa ja palkinnoksi sai jonkin juoman. Parhaat juomat menivät tietysti ensin. :-) Oli todella kiva nähdä vähän vanhempia kavereita täältä kotikonnuilta, kun nykyään tulee niin paljon pyörittyä Järvenpäässä. Ilta oli kaikin puolin mukava, tuli tutustuttua muutamaan uuteen ihmiseen, tanssittua, puhuttua henkeviä ja katseltua tähtiä. Toivon todellakin, että tuolla porukalla vielä jonkinmoiset kekkerit järjestyy! 

Haters gonna hate, mut mun oli aivan pakko saada tollanen collagehaalari! Se on tosi lämmin ja varmasti mukavin vaate, jota oon ikinä pitäny. Vaiheilin älyttömästi Ziperallin, OnePiecen ja jonkun halpiksen välillä, mut lopulta päädyin niistä viimeiseen todetessani, että tuskin tuun ikinä tuota missään julkisilla käyttämään. :-) Mulla on muutenkin aivan järkyttävä shoppailuvimma just nyt, ja noi alennusmyynnit lietsoo mua entisestään. Yritän parhaillaan kiristää kukkaroni nyörit kiinni ja säästää edes ne muutamat jäljellä olevat pennoset.

Tänään on varmaankin ohjelmassa äidin kanssa tyttöjenilta, kun nuo perheen miehet lähti mettään samoilemaan. Aamusta metsästettii äidin kanssa mulle istuintyynyjä lattialle, ja ihastuin ylipaljon tollaseen Ihaaseen, joka mun sitten oli pakko saada. Onneks löyty myös yks varsinainen istuintyyny, jee! En ymmärrä miten nyt, kun mun tarkoituksena on tehdä kevyempiä postauksia, mulla  tätä settiä taas riittäis. :-) No mutta jos sitä yrittäis vähän enkunkirjaa vilkaista!

Kuvassa kaikki omistamani kynsilakat. Vastaus mulle joskus esitettyyn kysymykseen :-)

Muutoksen tuulet

Tän kuvan tarkoitus on puhtaasti kiinnittää huomionne ja olla anteeksipyytävä

Jo oli aikakin mun ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä kunnon uudistus tälle blogille. Heivasin tumman ja tylsän ulkoasun ja inspiraatiotani seuraten tuunasin mallin uuteen uskoon, joka mielestäni on hieman selkeämpi ja ennen kaikkea valoisampi. Kuluneen vuoden aikana huomasin myös pitkät tekstit hyvin vaativiksi, sillä ne vievät paljon aikaa ja näin hyvin paljon turhaa vaivaa niiden eteen. Lisäksi blogin päivittäminen tuntui työläältä ja paikoin jopa tylsältä, kun vaadin itseltäni tämän suhteen niin paljon. Siksi olen päätynyt siihen, että aion jatkossa kirjoittaa lyhyempiä tekstejä ja ehkäpä erilaisista aiheista. Luulenpa, että tämä tarkoittaa myös video- ja kuvamateriaalin prosentuaalisen osuuden nousua. Vaikka tekstit tulevatkin olemaan tästä lähtien erilaisia, jätän silti vanhemmat julkaisut näkyville. Tekemilläni muutoksilla toivon saavani blogi-innostukseni takaisin ja lisäksi vastaamaan saamiini huomioihin siitä, että kirjoitan harvoin. Jospa nyt jaksaisin keskittyä tähänkin :-)

Ja nyt täytyy kyllä tunnustaa, etten saanut koko lomani aikana itsestäni irti yhtään postausta yllämainituista syistä. Kangistuin liiaksi kaavoihini typerän vaatimustasoni kanssa. Lisäksi olen ollut kiinni töissä niin, että vapaita viikkoja kahdesta ja puolesta kuukaudesta kertyi kaksi, joista toinen meni rippileirillä pikkuisia kaitsemassa. Aika paljon vietin (yllättäen) aikaa Aapon kanssa. Eilettäin itseasiassa palasin viikon reissulta Kajaanista, jossa ukkosmyrskyt vainosivat meitä. Onnistuin jopa kerran saamaan sähköiskun patterista, kun anoppilassa iski tien toiselle puolelle salama.

En haluaisi vielä käyttää termiä "syksy", mutta käytännössä kesäloman loppuminen merkitsee mulle syksyä. Ja kuten joka syksy tai syyslukukauden alku, mulla on jännittynyt ja odottava olo. Tässä vuoden ajassa on jotain, mikä merkitsee mulle muutoksia ja uuden ajan alkua. Ehkä mun uusi vuosi ei olekaan uutena vuotena vaan joka syksy. Osasyy muutokseen on varmaan se, että sinnikkään vuoden punaisten hiusten ylläpidon jälkeen mä viimein kyllästyin. Tuloksena on tällänen astetta tummempi, ruskeansävyinen tukka, johon vähän piilotin mustaakin. Tiedä häntä, pysyykö tämä ruskeana, mutta ainakin toivon niin. Vaikka sinällään ylioppilaskirjoitukset eivät ikävä kyllä ole muuttuja, ne saa mun olon hermostuneeksi myös. Kuten ystävilleni sanoin, joka hetki kun en varsinaisesti tee jotain, ne palaa mun mieleen painostavina ja ahdistavina. Voi, kunpa ne olis jo ohi. Kouluhan mulla alkaa huomenna ja suhteellisen rento jakso tulossa edelliseen aiheeseen nojaten, kesällä kun ei juuri lukuaikaa riittänyt.

Toivon, että selitykseni on riittävä ja te muutamat lukijat vielä jaksatte toivoa, että tekisin parannuksen. :-) Nyt nukkumista miettimään. Hyvää koulunalkua! 

Wait up 'cause I need you

Ensin pieni kuvapommitus Jonnan 18v synttäreiltä! 

Qué

Kenji + tequila

Noista pippaloista tuloksena oli paljon tahrittuja käsiä ja kuuleman mukaan pari tappodarraa.


Huh, viimeinkin voin huokaista helpotuksesta noiden koulutöiden suhteen, tai oikeastaan olenkin voinut jo ehkäpä viikon ajan. Täysin töin sain urakoida kouluhommani loppuun, mutta onnistuin ja nyt kahden lukiovuoden jälkeen mulla onkin ihan messevästi kursseja koossa. Oon koittanu lukee ylppäreihin mut jostain kumman syystä kaikki muut kirjat vaikuttavat tällä hetkellä paljon mielenkiintoisemmilta. Noh, hiljaa hyvä tulee. Ehkä. Tai sitten ei.

Aappo oli taas täällä jee, oli tosi kivaa! Vaikka toi raahasikin mut kilometrien kävelymatkalle kun mentiin pelaamaan frisbeegolfia. En yllättänyt olemalla luonnonlahjakkuus kuten salainen toiveeni oli, vaan siinä missä Aappo heitti tietyn matkan, sain itse kiekollani saman matkan kolmella heitolla. Harjoittelu voisi tehdä joskus mustakin mestarin? No joo, sitten vietettiin tavalliseen tapaan aikaa lurjustelemalla sängynpohjalla leffojen ja sarjojen parissa ja tehtiin tavaksi muodostunut reissu Helsinkiin. Aappo raahasi mua mukanaan kaiken maailman mieleisiinsä kauppoihin, mutta oli tosi kiva päivä! Jostain syystä mun ruokahuolto tuntuu olevan aina erityisen kunnossa, kun toi vilistää tänne. Ja oli meillä viidestoista kuukausipäiväkin, jolloin mulle tarjottiin päivällinen kiinalaisessa. ♥ Mukavaa kun joku vähän joskus hemmottelee. Tai vähän enemmän ostamalla mulle ihanan korun ja nugetteja ja junalipun ja mitäköhän vielä. Vastapalveluksena herätin Aapon eräs aamu että pääsin kysymään, haluuko se puuroa. :> En malta odottaa juhannusta kun tuon olisi määrä porhaltaa meidän möksälle päin!


On hassua miettiä, kuinka paljon muutoksia on elämä tuomassa tullessaan. Aivan ensiksi mainitsen, että suruksemme vaihtarikaveri Kayla on piakkoin (maanantaina) lähdössä takaisin Jenkkeihin, ja jättää varmasti kaveriporukkaamme ammottavan reiän. En ole tuntenut Kaylaa kovin kauaa, mutta pidän hänestä silti. 
Lisäksi en voi olla miettimättä niitä faktoja, että mulla on kohta ylppärit ja täytän kahdeksantoista. Ylppäreiden jälkeen on selviö, että jotain muuttuu, sillä kun keväällä toivonmukaan saan kirjoitukseni päätökseen, on lukiotieni kompuroitu läpi ja edessä häämöttävät korkeakouluopinnot. Sanon olevani varma jatko-opinnoistani, mutta olenko mä sittenkään? Onhan mulla tässä vuosi aikaa miettiä, enkä itseasiassa siihen luotakaan, että ensimmäisellä hakukerralla pääsisin minnekään sisään. Lisäksi voin onnekseni todeta saavani päätöksiini tukea lähipiiriltä. :)
Entä...kun viimein olen täysi-ikäinen? Tätä asiaa olen miettinyt paljon ja olen huomannut, että pikkuhiljaa käsitykseni täysi-ikäiseksi tulemisen seurauksista ovat muuttuneet. Kun ennen se maalina mulle merkitsi sitä, ettei kenelläkään ole mun tekemisiin sanavaltaa ja voin vaikka halutessani ajautua rappiolle, ei se sitä merkitse enää. Nyt odotan ja pelkään vastuuta. Muille, itselleni, valtiolle. Joskus mielessäni häivähtää siintävästä oman toimeentulonsa hankkimisesta. Ajatus yksinasumisestakin on itseasiassa pelottava, nyt pari päivää yksinäni majailtuani talovahtina. Tietysti vastuuta seuraa myös vapaus tietyiltä osin. Tämäkään vapaus ei kuitenkaan enää näyttele samanlaista roolia, sillä tulen vanhempieni kanssa sen verran hyvin toimeen, että riitaa esimerkiksi menoistani ei juurikaan tule. Jokatapauksessa odotan täysi-ikäisyyttä eräänlaisena elämänkaareni virstanpylväänä. Ja nyt alan menemään niin syvälliseksi, että on aika vaihtaa foorumia 
Facebookkiin ja Bubble Witch Sagaan (lähettäkää mulle elämiä.)

Ainiin, ja Aapon vierailun ansiosta innostuin mäkin viimein Instagramista. Onahei siellä spämmää, seurailkaa mua! 

 

Now I see that those heroes were cheaters

Hihi sen verran vielä että oon kyl älyttömän fiiliksis tosta keikasta! Huomattava ero suomireggaekeikalla verraten vaikka johonkin Metro Stationiin vuodelta 2008. Toi festari taas oli pullollaan kojuja ja muutama telttakin oli, ja paikalla olivat kaikki ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty ja eläin- ja luonnonsuojeluyhdistyksiä. Okei, ehkä lievä etikettivirhe mennä tollasille festareille nahkatakki päällä, mutta...


Ps. 

Tämä! ♥

Boys will be boys

Heippa!

Sainpa viimeinkin itseäni niskasta kiinni tämän blogin kirjoittamisen suhteen jälleen, ette uskoisi miten kiireinen viimekuu ja tämänkin kuukauden alku on ollut. Nyt aikomukseni on tehdä supermegapostaus kuten vähän lupailinkin...
First things first eli tässä jotain meidän Espanjanreissusta 13-24.4! 

   

 Eli siis saavuttiin yöllä noin yhdentoista maissa paikallista aikaa (GTM+1) ja seikkailtiin pilkkopimeässä Alicanten lentokentältä vuokraamaamme "villaan" eli kerrosrivarin osioon siinä yhdeltä. Meillä oli auto vuokrattuna, että päästiin kätevästi liikkumaan. Siitä meidän asuinpaikasta sen verran, että oli ehdottoman suositeltava ratkaisu ainakin meidän nelihenkiselle perheelle vuokrata tollanen vähän isompi kämppä, joka loppujen lopuksi tulee all inclusive-hotellia paljon halvemmaksi. Tossa kämpässä oli kaksi kerrosta, kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, olohuone ja pikkuinen keittiö. Lisäks siinä oli vähän laatoitettua pihaa ja meidät erotti uima-altaasta ainoastaan jykevä aita. Ikkunoissa oli kalterit, pihat oli aidattuja ja niissä oli metalliportit, ja oviakin tuplat, mikä lienet kertoi jotakin kulttuurista siellä päin. Tiesittekö, että alle 35-vuotiaiden työttömyysprosentti on Espanjassa 50%?

Merenrantaan päästiinkin ensimmäistä kertaa jo toisena päivänä, ai että Välimeri oli kaunis näky. Liian hyinen mulle tosin, mutta isä ja pikkuveli kyllä viihtyivät... :D Äitin kanssa sitten vaan lököteltiin rannalla. Itsehän en rusketu, vaan mulle hyppii nenänpäähän kesakoita ja sinne tänne läikkiä. Olen siis täplä. Espanjaa uskalsin käyttää jonkin verran rajatuissa määrin, ja ensimmäisen kerran tilatessani ruoka-annosta espanjaksi ilmoitin tahtovani "fantan ilman jäätelöä." C'moon, kenelle muka ei kävis noin kerran elämässään? :I krhm. Espanjan ylppärit, here I come! 

 

 Jee sitten yksi mun suosikkikokemuksia koko loman aikana: käytiin perintisesti eläintarhassa ja vitsit yllättäen tykkäsin siellä oleskella. Suomessa kun kaikki eläimet on tyyliin eristetty täysin lasin taakse niin tuolla sai todellakin olla kirjaimellisesti kosketuksissa niiden kanssa. Tolle ihanalle kirahvillekin syötettiin varmaan kaks pussillista pähkinöitä ja oon aivan varma, että se ymmärsi mua kun puhuin sille espanjaksi! Ton päivän kohokohtia oli kyllä ehdottomasti se kun loin kontaktin espanjalaiseen ujoon kissaan ja sain sen mun syliin, ja sellanen ainutlaatuinen juttu, että päästiin noiden lemuureiden häkkiin ruokkimaan niitä. Voi että on luttanaa kun tollanen raitahäntä tarttuu sua vauvasormilla kädestä (ja yrittää varastaa ruoan sulta).


Mun kuvien lisäily on nyt vähän suppeeta, koska mun perheenjäsenet ei suorastaan hypi onnesta jos sanon lataavani niiden kuvia nettiin. Mutta tosiaan muuta huomionarvoista tuolta reissulta on varmaan ainakin se, että käytiin sitruunavarkaissa mun veljen kanssa. :D Varastettiin siis sitruunoita suoraan puusta. Hyi meitä. Lisäks shoppailin tietysti aivan hulluna, mutta koska oon ite kriittinen sellaisten ihkutusblogien kanssa niin sanonpa vaan että kun yritin saada takastulomatkalle mun matkalaukkua kiinni niin suurinpiirtein istuin sen päällä ja se painoi kaksi kiloa enemmä kuin lähdettäessä. Niin myös minä, hehheh. 

Kaiken kaikkiaan Espanja oli kyllä miellyttävä kokemus ja sai uutta varmuutta omaa espanjankielen taitoaan kohtaan. Varsinainen kielikylpy. :) Lisäks oli kiva päästä arjesta irti ja viettää aikaa perheen kanssa. Sehän tossa on, että kun Espanja on osa Eurooppaa, ei kulttuuri siellä ole mitenkään shokeeraavan erilainen ja englannilla pärjäsi pitkälle, vaikka emme aivan turistiparatiisissa olleetkaan. Vähän tuli ikävä kaikkia mutta voi vitsi miten ilonen olin kun viimein pääsin nettiin ja kaikki ihanat ystäväiseni olivat muistaneet mua, Ville monella tuhannella sanalla... :p


No mutta tota. Vapun vietinkin yllättäen Kajaanissa ja se sujui rauhallisissa merkeissä. Kajaaniin kun porhalsin niin kertyi sille viikolle lentomatkan mukaanlukien muuten tuhansia matkustettuja kilometrejä.  Käytiin jossain opiskelijapiknikissä visiitillä ja oli kiva nähdä Aapon opiskelukavereita. Loppuillasta Aappo opetti mua lonkkaamaan eli älkää kysykö multa. Mun mielestä se oli skeittaamista mut se on ilmeisesti eri asia koska kyseessä on longboard. Mä pärjäsin hyvin, vaikka Aappo väitti pitelevänsä mua pystyssä... Sit mua hieman hymyilytti kun se mulle näytti ja pyllähti nätisti. "Siin oli hiekkaa" joopa joo. >:D Muuten oli taas rentoa ja mua lievästi suostuteltiin taas animen pariin.


Mutta en siis huijannut sanoessani että kiirettä on pitänyt. Kouluhommat vie multa nyt monta tuntia päivästä kun yritän suorittaa paria avoimeksi jäänyttä kurssia ennenkuin on myöhäistä ja syksyn ylppäreihinkin ilmoittauduin. Sitten vapun alla mulle soitettiin tosta Pornaisten jäätelökioskilta ja tarjottiin työpaikkaa. Myöhemmin selvisi, että tää tarkottaa käytännössä kesällä ainoastaan viikonloppulomia, mutta mutta. Olin kuitenkin älyttömän hämilläni koska olin vaan ujosti käynyt kyselemässä kuukausi taaksepäin, josko töitä löytyisi. Nyt onkin sitten luettu hygieniapassitestiin ja läpäisty se ja tänään oli tarkoitus tehdä ensimmäinen työvuoro, mutta  työsuhde-etuna ei sateella tarvitse kopissa värjötellä. :) Vähän mua jänskättää mutta nyt on ensimmäinen pallokin pyöritelty ja se kuulemma sujui ihan hyvin. Toivon todellakin että mun kesäinen yleisö ei oo kriittinen...

 Täs mä kaipaan kesää ja Espanjaa, moi ihanat. ♥