" Sun vahvuus on selkeästi pohtimisessa. "
" Olisit välillä ottanut enemmänkin vastuuta kun sulle kuuluu. Ootko se vaan sä? "
Usein mulle esitetään kysymys "mitä mä teen?". Oon pikkuhiljaa alkanut pohtia sen kysymyksen todellista luonnetta. Ehkä sen merkitys onkin vaimeampi kuin miten se tulee esiin; ehkä mun ei todellisuudessa tarvitsisikaan ottaa asiaa omille hartioilleni. Mut niin mä siitä huolimatta teen. Sellainen mä olen, kannattelisin mielelläni vaikka koko maailmaa. Se on yksi asia, mikä musta kannattaa tietää. Mä huolehdin, mä hoidan, mä kuuntelen, mä autan. Ja usein ihmiset on kykeneviä huomaamaan tämän ja kertomaan mulle asioita. Kuitenkin, osaan nyt nimetä ainakin muutaman tapauksen, jossa mulle esitetään toi kysymys avunpyyntönä ja kun mä sitten toimin auttaakseni, saan negatiivista palautetta. Excuse me? Jotenkin tää ihmiskunta ja sen epäloogisuus ja hankaluus alkaa kyllästyttää mua. Menkää pois.
Mun todellisuuspakoisuus on alkanut palaamaan normaaleille raiteilleen. Mä en tahdo sitä, mutten tee elettäkään estääkseni. Oon ihmeissäni ja kateellinen ihmisille, jotka elävät edelleen turvassa omassa kuplassaan. Veikkaan oman kuplani puhjenneen jo siinä viitisen-kuutisen vuotta sitten ja silmäni ovat siitä lähtien olleet liiankin auki. Toisinaan tulee joku tai jokin, joka onnistuu sulkemaan ne ja hetken ajan pystyn vain nauttimaan olostani. Kunnes taas palaan lähtöpisteeseen, josta pääsen taas todellisuuspakoisuuden huipentumaan. Kun mikään muu ei auta, on yksi joka ei koskaan pakene mua ja mun tuntoja.
Mua naurattaa tätä kirjoittaessani, sillä tiedän, ettei suurin osa tämän tekstin lukevista ymmärrä tätä ja pitää mua hassuna. Mut ei se mitään, taidankin oikeastaan kirjoittaa itselleni.
Siitä tai tästä kaikesta huolimatta mä oon onnellinen. Mun ympärillä on paljon ihania ihmisiä, jotka ovat enemmän ja vähemmän valmiita pitämään musta huolen. Voin onnekseni todeta, etten koskaan jäisi tyhjän päälle. Oikeastaan mä varmaan yritän jälleen kiittää. Siitä, että ootte siinä. Vaikka ette ymmärtäisikään.
Niin ja löysin itseni ulkoa kuvailemasta, kun oikein nätti ilma sattui! Vaikka kuvakohteeni ovat usein liikkumattomia ja näin ollen helppoja kuvata, on kuvien ottaminen ja siihen keskittyminen oikein vapauttavaa ja saa aikaan jännittävän ja innostuneen fiiliksen. Tossa siis pari tän aamun kuvausession tulosta!
Muuten mulle kuuluu ylppäreitä. Nyt ne sitten koko kesän ja syksyn ruikutuksen ja stressin jälkeen starttaavat huomenna. Oon ihan hädässä ja jännityksessä enkä varmasti jaksa herätä tarpeeksi aikaisin 8.15 alkavaan enkun kuunteluun. Tiistaina mulla on ruotsin kuuntelu, viikon päästä maanantaina enkun kirjallinen ja sit perjantaina koittaa ruotsin kirjallinen. Toivon selviäväni edes jotenkuten, että joskus pääsisin jonnekin kouluun. Hehe. Niin ja eilen oli tosissaan jatkorippileiri, johon en harmikseni voinut kokomittaisesti osallistua noiden niskaan hönkivien yo-kirjoitusten vuoksi, mutta muutaman tunnin siellä viivyin ja oli kyllä kivaa! Kuvia varmaankin lisäilen myöhemmin. :)
Anyways, wish me luck!
P.S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti