HUOMIO

Olen viimein päättänyt syväjäädyttää tämän blogiprojektin (en kirjoita tänne enää) siirryttyäni uuteen, miltei samoilla teemoilla pyörivään blogiin. Tervetuloa seuraamaan tuoreempaa ja ahkerampaa mua osoitteessa

http://onahei.blogspot.com/

Ei kysyvä tieltä eksy ja sillee

piristäkää mun päiviä kyselemällä

http://formspring.me/onasd

(vastaan miltei kaikkeen. ehkä.)

:) jee

Helppoo on aina kun tapaan sua

" Sun vahvuus on selkeästi pohtimisessa. "

" Olisit välillä ottanut enemmänkin vastuuta kun sulle kuuluu. Ootko se vaan sä? "

Usein mulle esitetään kysymys "mitä mä teen?". Oon pikkuhiljaa alkanut pohtia sen kysymyksen todellista luonnetta. Ehkä sen merkitys onkin vaimeampi kuin miten se tulee esiin; ehkä mun ei todellisuudessa tarvitsisikaan ottaa asiaa omille hartioilleni. Mut niin mä siitä huolimatta teen. Sellainen mä olen, kannattelisin mielelläni vaikka koko maailmaa. Se on yksi asia, mikä musta kannattaa tietää. Mä huolehdin, mä hoidan, mä kuuntelen, mä autan. Ja usein ihmiset on kykeneviä huomaamaan tämän ja kertomaan mulle asioita. Kuitenkin, osaan nyt nimetä ainakin muutaman tapauksen, jossa mulle esitetään toi kysymys avunpyyntönä ja kun mä sitten toimin auttaakseni, saan negatiivista palautetta. Excuse me? Jotenkin tää ihmiskunta ja sen epäloogisuus ja hankaluus alkaa kyllästyttää mua. Menkää pois. 

Mun todellisuuspakoisuus on alkanut palaamaan normaaleille raiteilleen. Mä en tahdo sitä, mutten tee elettäkään estääkseni. Oon ihmeissäni ja kateellinen ihmisille, jotka elävät edelleen turvassa omassa kuplassaan. Veikkaan oman kuplani puhjenneen jo siinä viitisen-kuutisen vuotta sitten ja silmäni ovat siitä lähtien olleet liiankin auki. Toisinaan tulee joku tai jokin, joka onnistuu sulkemaan ne ja hetken ajan pystyn vain nauttimaan olostani. Kunnes taas palaan lähtöpisteeseen, josta pääsen taas todellisuuspakoisuuden huipentumaan. Kun mikään muu ei auta, on yksi joka ei koskaan pakene mua ja mun tuntoja. 
Mua naurattaa tätä kirjoittaessani, sillä tiedän, ettei suurin osa tämän tekstin lukevista ymmärrä tätä ja pitää mua hassuna. Mut ei se mitään, taidankin oikeastaan kirjoittaa itselleni.

Siitä tai tästä kaikesta huolimatta mä oon onnellinen. Mun ympärillä on paljon ihania ihmisiä, jotka ovat enemmän ja vähemmän valmiita pitämään musta huolen. Voin onnekseni todeta, etten koskaan jäisi tyhjän päälle. Oikeastaan mä varmaan yritän jälleen kiittää. Siitä, että ootte siinä. Vaikka ette ymmärtäisikään.

Niin ja löysin itseni ulkoa kuvailemasta, kun oikein nätti ilma sattui! Vaikka kuvakohteeni ovat usein liikkumattomia ja näin ollen helppoja kuvata, on kuvien ottaminen ja siihen keskittyminen oikein vapauttavaa ja saa aikaan jännittävän ja innostuneen fiiliksen. Tossa siis pari tän aamun kuvausession tulosta! 

Muuten mulle kuuluu ylppäreitä. Nyt ne sitten koko kesän ja syksyn ruikutuksen ja stressin jälkeen starttaavat huomenna. Oon ihan hädässä ja jännityksessä enkä varmasti jaksa herätä tarpeeksi aikaisin 8.15 alkavaan enkun kuunteluun. Tiistaina mulla on ruotsin kuuntelu, viikon päästä maanantaina enkun kirjallinen ja sit perjantaina koittaa ruotsin kirjallinen. Toivon selviäväni edes jotenkuten, että joskus pääsisin jonnekin kouluun. Hehe. Niin ja eilen oli tosissaan jatkorippileiri, johon en harmikseni voinut kokomittaisesti osallistua noiden niskaan hönkivien yo-kirjoitusten vuoksi, mutta muutaman tunnin siellä viivyin ja oli kyllä kivaa! Kuvia varmaankin lisäilen myöhemmin. :)

Anyways, wish me luck! 

P.S.

Älä kerro etten mä tiedä

Oon varmasti huonoin bloginkirjoittaja ikinä, kun ei tää tahti pysy sellaisena kun toivoisin.
Kuitenkin, mulla on jo muutamat kuoroharjoitukset takana ja oon innoissani ja iloinen, että sattumien summana päädyin koko kuoroon! Toi on todellakin mulle uutta ja tätä kautta heti piristävää ja virkistävää vaihtelua ja jotenkin oon nyt varmempi mun äänestä ja sen käyttämisestä heti. Oon kyllä harkinnut, että kunhan pääsen parista projektista läpi ensin, menisin laulutunneille. Ideasta nyt kiitän anonyymiä kaveriani, joka ei 100% todennäköisyydellä tunnista itseään tästä tekstistä. Kiitti silti! 

Pick apart the pieces of your heart

Sen lisäksi mulle ilmaantui hetki sitten (kirjaimellisesti, ehkä tunti sitten) uusi projekti: musta tulee kerhonohjaaja MLL:n lasten liikuntakerhoon. Älyttömän jännittävää ja kihisen innosta, sillä tääkin proggis on ihan uutta. Kyse on kerran viikossa pidettävästä liikuntahetkestä noin kymmenelle 5-6-vuotiaalle naperolle. En kovinkaan usein ole tekemisissä näin nuorten lasten kanssa, ja jo senkin puolesta liihottelee vähän perhosia vatsassa. Mutta kaipa tää hyvin menee! Odotukset korkealla.

Let me peer inside

Mä yritän ja yritän lukea ylppäreihin, mutta pikku hiljaa oon sisäistäny sen faktan, ettei mun taso tästä enää viikossa nouse, ja annan vähän itelleni anteeksi. Silti stressi vyöryy mun yli aaltoina uhkaavasti ja ruotsinkirja sähisee aina, jos edes vilkaisen sen suuntaan..

Let me in where only your thoughts have been

Muistaakseni mainitsin jossain aiemmassa tekstissäni, että syksy on mulle muutosten aikaa noin yleensä ottaen aina. Sitä se näyttää olevan myös tänä vuonna - mun syksy on ollut sosiaalisesti kiireisempää kuin ehkäpä ikinä, mikä toisaalta on osaltaan tehnyt hallaa mun kirjoituksiinluvulle. Mitään tapahtumaa en tietenkään skipata, olenhan vanhaa ystävääni lainaten seurapiiripuudeli. :) Näiden tapahtumien seurauksena oon tutustunut ihaniin uusiin ihmisiin ja oon jotenkin salaa todella innoissani näistä tuttavuuksista.

Let me occupy your mind as you do mine

Tshii koska tää blogipäivitys on muuten ollut tällästä peruskauraa, aattelin vähän jälleen hämmentää ihmisiä kirjoittamalla 10 asiaa, jotka tahtoisin sanoa jollekulle. 

1. mä toivon, et tullaan aina pysymään tälläisissä väleissä, koska oot mulle tärkeä ja ollaan koettu niin paljon kaikkea ja meil on aina hassua! alvar :)

2. vaikka ei enää vietetäkään aikaa niin paljon yhdessä, tiedät silti olevas mulle ylitärkeä ja tunnet mut edelleen liian hyvin

3. no tiedät miten tärkeä oot, mut et ehkä koskaan ymmärrä, mikä merkitys sulla on ollu mun elämälle ja mulle. en osaa sanoo mitään ihmeellistä koska kyl sä tiedät ._.

4. asdklj oon tosi ilonen et oon tutustunu suhun enkä haluu et meet pois koska oot tarpeellinen ja ja

5. en ois ikin uskonu et meist tulee tälläsii tuksukavereita enkä vaihtais sua mihinkää ja oot ihanin 

6. oot ihan tyhmä aina mut silti voin luottaa siihen et oot rehellinen ja sanot mulle asiat suoraan ja arvostan sitä ihan sikana ja ok oot ihan kiva

7. toivon sulle kaikkee hyvää ja musta on ihanaa että oot mun elämässä ja oot toisinaan vammanen mursu ja kaikkee ihana

8. haluun sut takas mun elämään mut en tiedä miten mä saan sut mun luo

9. mee pois tyhmä :(

10. oon huolissani susta ja nii yllättyny et oon edellee osa sun turvaverkkoo ja en tiiä. kyl me jotai keksitää luvly

ja koska Gotye:

So if it wasn't a risk, was it a chance?

No niin, mun on aika paljastaa mua jo pari viikkoa kutitellut asia, jonka tahdoin pitää salaisuutena. Aloitanpa aivan alusta, eli pari viikkoa sitten istahdin kahvipöytään, jossa äiti luki lehteä. Äiti naurahti ääneen jotain liittyen ilmoitukseen kuorosta, joka haki uusia laulajia. Mielenkiintoni herätti fakta, että kuoro tituleerasi itseään Pohjois-Euroopaan tai ainakin Pohjoismaiden suurimmaksi viihdekuoroksi ja niinpä kerrankin päätin elää hetkessä ja soitin mukaan liitettyyn puhelinnumeroon. Puhelimessa vastasi oikein mukavaksi osoittautunut kuoronjohtaja, joka varasi mulle ajan koelauluihin. Siitä alkoi viikon mittainen harjoittelukausi, jonka aikana muun muassa lauloin molemmille mun vanhemmille kappaleen, jonka aioin laulaa koelauluissa. Voi luoja, mua ei oo ikinä jännittänyt niin paljon kuin niille laulaessa! Ollaan meidän entisen bändin kanssa esiinnytty koulun konsertissa, ja sekin tuntui paljon helpommalta silloin kuin miltä toi nyt.

Torstaina koitti koelaulupäivä ja olin koko päivän levoton ja täpinöissäni. Kun kello kävi seitsemää ja pääsin Villen ja Empun kynsistä mystisesti livahtamaan, olin lähellä jänistää koko homman. Mulla oli äänikin yhtäkkisen harjottelujakson jäljiltä painuksissa ja kuulostin oikeesti vähän korsteenilta laulaessani matalalta. No lähettelin Aapolle paniikkiviestejä ja tapansa mukaan se sai mut rauhoiteltua. Koelaulutilanne itsessään osoittautui paljon vähemmän jännittäväksi kun omille perheenjäsenille laulaminen, sillä kuoronjohtaja oli huumorintajuinen ja ystävällinen ja sanoi jopa mulle, etten kuulostanut jännittävän ollenkaan. Koko juttu taisi kestää parisenkymmentä minuuttia, kun ensin siinä odottelin aikani päästäkseni sisään. Lähdin sieltä itseni voittaneena ja oikeastaan olin jo jollain tasolla hyväksynyt ajatuksen, etten todennäköisesti pääse sisään, sillä hakijoita oli paljon. Tieto hyväksymisestä tai ulosjäämisestä piti ilmoittaa parin päivän sisään, ja kuumottelinkin torstaista asti sähköpostiani jatkuvasti. Kunnes tänään, 4:28, tuli sähköpostiini viesti, joka alkoi näin:

Jouduin lukemaan viestin kolmesti läpi ennekuin uskoin sen todeksi. Huomasin, että minun lisäkseni sähköposti oli mennyt vain kahdelle muulle ihmiselle. Tästä päättelin, että meitä taisi päästä sisään vain kolme. Hakijamäärästä en ole täysin varma, mutta ainakin 20 on täytynyt hakea koelauluajoista laskettuna. Mä pääsin sisään. APUA. Tervehtikää kuoron kuopusta! 

Harjoitukset pidetään kerran viikossa, ja ne alkavat jo ensi viikolla. Ikävä kyllä harjoitukset ajoittuvat täydellisesti innostajakoulutuksen päälle, joten jouduin valinnan eteen. Odotan silti mielenkiinnolla, mitä tästä seuraa, löydänkö paikkani kuorossa ja onko se oikea paikka mulle ylipäätään. Laulaminen on jo itsessään asia, josta oon aina tykännyt ja yläasteen lauloinkin kuorossa ja soittelin ja lauloin myös bändeissä. Joka tapauksessa mun potentiaali on nyt todistettu edes olemassaolevaksi, ja jo pelkästään siitä saan syytä hymyyn. Lisäksi oon jollain tasolla tyytyväinen voidessani jatkaa suvun musikaalista perintöä edes jollain lailla. Mutta nyt taas kirjojen pariin, pidän teidät ajantasalla. :)