Saatan olla maailman tylsin ihminen, mut mulle ei oikeastaan oo tapahtunu sen suurempia sen jälkeen, kun tänne viimeksi kirjottelin. Jos jotain mainitsen, niin oltiin tossa eilettäin rantsussa, kun niin nätin ilman iski. Meille seuraa pitivät muutama Jeesuksen avulla ihmeparantumisen kokenutta herrasmiestä ja näiden jälkeen hieman kuppia nauttinut herrashenkilö, joka valitsi joukostamme juttujensa kohteeksi mielestään potentiaalisen tulevaisuuden insinööri-ihmeeen Trin. Hieman suunpieliä nyki, kun keskustelu toisinaan eteni suurinpiirtein näin:
"Aion ostaa niityn. Tiedätsä mikä on niitty?"
"Joo kyl mä tiedän mikä on niitty."
"Niitty on sellanen..."
Kortti, josta tossa oikealla on kuva, oli Villen vaivalla rustattu synttärikortti, vaikka itse syntymäpäiviä ilmeisesti juhlimmekin vasta ensiviikon puolella. Asiasta kukkaruukkuun, kouluumme saapui täksi vuodeksi huimat 9 uutta vaihto-oppilaista, joista kahden kanssa oon jutellu vähän. En tiedä, minkä vuoksi ne on mun mielestä niin jännittäviä. :-) Eri kulttuurit vaan on todella kiehtovia!
Mut okei, uskon että joku teistä tietää tunteen kun sanon, että mun ympärillä on pari sellaista ihmistä, jotka ottaa muhun kontaktia aina silloin, kun ne tarvitsee jotain. Ja jotenkin mä vaan olen äärimmäisen kyllästynyt siihen. Oon luonteeltani sen verran kiltti, etten haluis käännyttää ketään mun luolta, ja nää henkilöt on selvästi huomannu sen tai sit niillä vaan muutenkin on tapana ottaa ihmisistä kaikki hyöty irti. Mä haluaisin yksinkertaisesti tietää, minkä takia. Okei mä ymmärrän sen, että jos tällänen henkilö, jonka kanssa aiemmin oon ollu hyvissä väleissä ja sit sen elämässä tapahtuu jokin tragedia, ottaa muhun yhteyttä. Ja se on oikeestaan suht fine. Mut ei niin kauan aikaa sitten muhun otti yhteyttä kaveri, joka ei ollut puhunut mun kanssa about puoleen vuoteen. Tää kaveri oli ottanut exänsä kanssa pahasti yhteen ja tuli nyt kertomaan mulle tästä. Tottakai yritin olla tukena sun muuta, mut jotenkin mulla nousi itsekkäästi pintaan ärtymys. Oonko mä sitten jokin esine, jonka voi ottaa esille, jos sitä sattuu tarvitsemaan? Ja jälleen olisin ymmärtänyt, jos kyse olisi ollut siitä, että tää kaveri ois halunnu taas olla enemmän tekemisissä ynnä muuta. Mutta ei, tän kyseisen kummallisen kohtaamisen jälkeen: ei mitään. Vilkutus, tervehdys, small talk. Siinä kaikki huomio, minkä oon tältä henkilöltä osakseni saanut sen jälkeen, kun toinen sai sydäntänsä purkaa mulle. Mun pointti ei nyt ole se, ettei mun ystävyys olisi niin kutsutusti pyyteetöntä, sillä se on, mut en vaan pidä siitä, että ensin mut ditchataan ja sit tarvittaessa mulle sitten tullaan avautumaan. Kuulostan katkeralta, mut oon vaan niin korvia myöten täynnä ihmisiä, jotka käyttää mua hyväkseen. Toivon ja tiedän, että nää ihmiset tiedostaa sen itse. Lainatakseni Irinaa; mistä sait sen käsityksen, et noin voi tehdä toisille?
And these promises broken,
Deep below
Each word gets lost in the echo
So one last lie I can see through
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti