Ja kun ne kysyy et kuka mä oon
Mä katon niit silmiin ja kerron niille
Mä oon tähdet taivaalla
Mä oon vuori korkeella
Joo mä tiedän
Mä oon suomenmestari
Mä oon pikkusen toivoo
Kun sä et usko voittoon
Kurnauskis, täällä sitä livutaan suoraan koeviikon asettamaan ansakuoppaan täysin toiveetta pelastumisesta. Okei, ehkei kuitenkaan aivan. Lähes.
Takana on kaksi koetta, yksi järkyttävä portfolion väsääminen ja ensi viikolla edessä häämöttää vielä kolme koetta. Koulutyöt pusertaa musta mehut samalla tavalla, kuin kasveista lähtee vesi prässäämällä. Kesä kuitenkin siintää jo varsinkin mun mielessä ja siksi kai sitä vielä hetkisen jaksaa keskittyä.
Mua on viimeisen viikon vainonneet mitä oudoimmat painajaiset. Yhdessä isä joutui menemään vankilaan puolestani, mutta päädyimme lopulta sinne koko perhe. Toisessa mut yritettiin kolmesti hukuttaa ja nyt toissayönä näin unta, jossa olin jonkin sortinen alempaa kastia ja palvelusväkeä ja pelkäsin, että mun isäntäperhe satuttaa meidän lemmikkejä. Ei varmaan mitään stressiperäistä, ehei toki.
Perjantaina mentiin Tiinan, Villen ja Viivin kanssa Helsinkiin vähän shoppailemaan ja itse menin myös odottelemaan tuota yhtä veijaria laivareissultaan. Oli tosi kivaa ja huomasin myös, että mulla on tosiaan tapana maksaa ensin 3,10 että pääsen Helsinkiin ja sitten oikeastaan pelkästään syödä siellä. Aappo olikin siis viime viikonlopun täällä taas ja oli mukaisaa! Sai se mut kattomaan kanssaan animeakin (ja salaa tykkäsin). Onnistuin myös pitkäaikaisessa operaatiossani viemään Aapolta sen järkyttävät kauhistussukat, jotka vaan yksinkertasesti ei miellytä mun esteettistä silmää. Nyt sitten olen todella loistavana tyttöystävänä lähetellyt sille kuvia, joissa niitä sukkia uhkaa sytkäri. Hähää. Oi, ja pyysin tosiaan Aappoa tuomaan mulle Virosta erästä hajuvettä, josta pidän, mutta kun sitä ei massiivisista etsinnöistä huolimatta löytynyt, herra valitsi mulle hajuvesiekspertin kanssa yli-ihanan (ja kalliin) hajuveden. Pisteet siitä, olin otettu. Kiitokseksi teinkin sitten lettutaikinan ja paisteltiin mielenkiintoisen muotoisia lettuja.Tällä hetkellä mun elämä tuntuu hyvin levottomalta; koko ajan mua vaivaa tarve tehdä jotain. Leipoa, mennä lenkille, tehdä koulujuttuja. Tuntuu myös, että mun jokainen viikonloppu toukokuuhun asti on kiinni. Ei sillä, että se olisi paha asia, huomionarvoinen vain. Käytännössä ja periaatteessa mä myös jatkuvasti elän yli varojeni, mikä ei ole mukavaa ja mille tahtoisin tehdä jotain. Se vaan on tehty niin vaikeaksi, kun ei ole työkokemusta ja vaikea sitä sitten on saadakaan, kun ei pääse töihin. Noidankehässähän mä.
Nyt, niinkuin joka kevät kesän lähestyessä pikkuhiljaa pienillä varpaillaan, olen alkanut kaivata. Ihmisiä. Ehkäpä juuri sinua, joka kauempaa seurailet elämääni, kun olet itse vain ottanut ja hävinnyt siitä. Tahtoisin kysyä sulta "mitä kuuluu" ja "minne sä katosit". Mä en ole unohtanut sua. Enkä teitä muitakaan. Jossain mun sisällä se pieni mustatukkainen Ona, jolta näkyy vain toinen silmä, nostaa päätään ja on hämillään. Moikkaisitko mulle, jos törmättäisiin? 
Fall to your knees is what you told to me
How can I believe?
♥
VastaaPoista